lauantai 28. syyskuuta 2013

Hummusta Blankon tapaan

Turun sanomissa oli joskus ohje ravintola Blankon hummuksesta. Tottahan toki tämä ohje piti testata. Tunnustan, etten ole Blankossa hummusta varmaan ikinä syönyt, mutta nyt näin kotioloissa ainakin. Tykkäsin tästä, mutta en osaa verrata alkuperäiseen, koska kokemus siitä puuttuu. No ohje on ainakin sama eli tuskin se kovasti voi siitä poiketa. Tein oikeasti vain kolmasosan ohjeesta ja siitäkin tuntui tulevan todella reilun kokoinen satsi. 




Tässä kuitenkin alkuperäinen kokonainen ohje:

5 dl kuivattuja kikherneitä
5 valkosipulin kynttä
2 tl maldon suolaa
1 tl mustapippuria
2 sitruunan mehu
2 dl extra virgin -oliiviöljyä
5 rkl tahinia

Liota kikherneitä runsaassa vedessä yön yli. Seuraavana päivänä huuhtele kikherneet ja keitä kypsiksi (noin tunnin ajan). Älä heitä keitinvettä pois.

Soseuta lämpimät kikherneet esimerkiksi sauvasekoittimella, jätä joukkoon hieman keitinvettä.

Murskaa kuoritut valkosipulinkynnet, suola ja mustapippuri morttelissa. Lisää seos lämpimään kikhernemassaan. Kaada joukkoon sitruunamehu ja oliiviöljy. Lisää lopuksi tahini. Sekoita.

Tarkista onko suolaa riittävästi. Valmiin hummuksen tulee olla samettisen pehmeää. Jos seos on liiankovaa, voit lisätä vielä keitinvettä.




Maalaisleipä
30 g hiivaa
4,5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1 rkl suolaa
1 dl ruisjauhoja
>9 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, suola ja jauhot. Alusta taikina kunnolla.
Anna taikinan turvota kaksi tuntia.

Leivo taikinasta kaksi leipää, tee pinnalle koristeviillot ja anna kohota vielä 40 minuuttia.

Paista 225 asteessa 35 minuuttia. Laita uunin pohjalle paiston ajaksi vesikippo, jotta leivistä tulisi oikein rapeita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti